Kennel Käpälämäki banner  

 

ETUSIVU

MEISTÄ

KOIRAMME

PENTUEET

SOPIIKO MÄYRÄKOIRA SINULLE?

LINKIT

VIERASKIRJA

OTA YHTEYTTÄ



Mäyräkoirien selkäkuvaus

(päivitetty syksyllä 2014)

Mäyräkoirien terveystutkimuksia ovat virallisesti PEVISAan kuuluvina vain silmätutkimus ja kääpiöillä polvitutkimus. Eri roduilla on lisäksi mahdollista teettää joitain geenitutkimuksia, mikäli johonkin sen rodun perinnölliseen tautiin on sellainen kehitetty. Eri roduilla on eri taudit perimässä ja toisen geenitestit ei kerro toisesta rodusta mitään.
Selkäkuvaus ei kuulu mäyräkoirien PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma), vaan perustuu vapaaehtoisuuteen. Virallisia selkäkuvia saa lausua/tulkita vain siihen erikoistunut eläinlääkäri.
Selkätutkimustulos ei takaa, että koira on terve eikä liioin ennusta, että koira sairastuu. Selkävaivojen syntyyn vaikuttavat aivan varmasti tiineys-, kasvu- ja elinajan ruokinta, liikalihavuus, koiran kunto, liikunta sekä tapaturmat ja lopulta myös ikä. Lihava koira on kömpelö, huonokuntoinen koira, jolla ylipano altistaa tapaturmille ja isoin rasitus kohdistuu juuri pitkään selkään. Meidän jalostuskäytössä olevat koirat ja niiden vanhemmat on vielä harvoja pitkäkarvaisia jotka kuvattu.

Virallisesti lausuttuja selkäkuvaustuloksia
Ahotorpan Nana alias Uuva K1
(veli Ahotorpan Napoleon K 1)
elinikä 13 v 8 kk kuolinsyy syöpä/ eutanasia harrasti nuorena agilitya
Vega K2
(emä K1,  Vegan isä K1) (Tähti-pentue)
    harrastaa agilitya vielä 10-vuotiaana, kilpailee
Sahara alias Sasu K1
( emä K2, Saharan isä K1) (S-pentue)
    harrastaa agilitya
Zola K3
emä K1, Zolan isä K4 (Z-pentue)
    kilpailee agilityssa
Vilma Vipeltäjä - (Vallattomat pentue)
emä K2,  isä K1, isän sisko K0
     
Hulda Hurmaava K2 (Hurmaavat pentue)
emä K2,  isä K0
     
Mokke Mestari  K3 (Mestari-pentue)
isä K2, emä K2
    harrastaa agilitya

 

Vuonna 2013 selkäkuvaus siirtyi Kennelliitolle tulkittavaksi ja monimutkaistui kuuden röntgenkuvan otokseksi. Samalla kuvista lausutaan muutkin poikkeavat selkälöydökset, kuten monilla muilla roduilla. Aiemmin lausutut kuvat ovat Mäyräkoiraliiton arkistoissa tutkijoiden käytössä.

Mäyräkoirien lyhytjalkaisuuteen liittyy selän erikoinen rakenne. Vastaava rakenne on monella muullakin matalalla rodulla, kuten ongelmatkin. Kuvista tulkittujen kalkkeutumien ja sairastumisen välisestä yhteydestä ei ole vielä tarpeeksi tietoa. Röntgenkuvissa yritetään arvioida ns. kalkkeutumien määrää selkänikamissa. Kalkkeutumien määrä vaihtelee eri ikäisellä koiralla, vaikka se olisi aivan terve koko ikänsä.

Paras tilastollinen tutkintamateriaali saataisiin, jos kaikki eläinlääkärillä selkävaivoista hoidossa olleet ja siellä kuvattujen koirien tiedot saataisiin tutkijoiden käyttöön. Mäyräkoiraliitto toivoo, että myös terveitä mäyriksiä selkäkuvattaisiin, jotta saataisiin tarpeeksi kuvaustuloksia. Tällöin voitaisiin tehdä tieteellisesti päteviä tutkimuksia ja johtopäätöksiä. Periytyvyyttä voisi ennustaa paremmin ja tehdä myös vertailua selkäkuvien kalkkeutumien määrään ja koiran todelliseen terveydentilaan.

Paperittomia koiria ei eläinlääkärien hoitokyselyissä erotella, eikä näiden "mäyristen" sukulaisuussuhteita ja perinnöllisyyttä voida tilastoissa arvioida.
Mielestäni myös vanhoiksi terveinä ja hyväkuntoisina eläneet mäykyt pitäisi tilastoida.
Ruotsissa selkäkuvaus ei ole pakollinen, eikä kovin suositeltu röntgenkuvauksen vuoksi. Siellä sairauden diagnostisointi halutaan erottaa terveystarkastuksesta. Tanskassa ja Norjassa kuvauksia tehdään, mutta niiden käytöstä ja tuloksista on erilaisia/ristiriitaisia mielipiteitä.

Selkäkuvaus vaatii nyt Suomessa 6 röntgenkuvaa käytännössä aina nukutuksessa. Parhaassa lastenhankkimisiässä olevien naisten röntgenkuvaukseen suhtaudutaan varauksella, itse suhtaudun varauksella myös koirien turhaan kuvauttamiseen. Itsekään en pyynnöstä saanut omaa selkääni kuvattua kolmekymppisenä turhan säteilytyksen vuoksi.
Taivuin viemään jalostukseen käytettävät koirani kuvauksiin, koska mielestäni kuvia pitäisi ottaa myös terveistä koirista, muuten otanta vääristyy. Olen toki kuvauttanut koirieni selkiä silloin kun on ollut syytä sulkea selkävaivat oireiden aiheuttajana jossain diagnoosissa pois, mutta sairauksen poissulkemisessa otetaan vain yksi tai muutama kuva.
Mäyräkoirien virallisia selkäkuvia on edelleen liian vähän, kun ajatellaan, että eri karvanlaadut ovat eri rotuja ja tosiaan täysin eriytyneitä sukuja jo vuosikymmeniä. Kauhutarinoissa kummittelevat myös koirat, jotka on lopetettu tai hoidettu selkäongelmien vuoksi, mutta joita ei ole kuvattu ennen sairastumista tai edes sairastumisen aikana, joten eivät anna tieteellistä lisää aineistoon.

Selkäkuvauksissa määritellään K = kalkkeumien määrä ajatuksella, että niiden määrä altistaa välilevyrappeumalle ja lisää selkäongelmia. Omistaja vie koiran eläinlääkärille kuvaukseen, missä eläinlääkäri antaa ensimmäisen lausunnon kuvista. Sen jälkeen omistaja voi vielä päättää lähettääkö kuvat virallisesti lausuttavaksi. Mäyräkoiraliitto julkaisee selkäkuvatuista ja virallisesti lausutuista koirista listan omilla sivuillaan mikäli saa omistajalta julkaisuluvan. Kennelliitossa lausutut 2013 jälkeen kuvatut näkyvät KoiraNetissä terveystuloksissa. KoiraNetissä ovat vain rekisteröidyt koirat.

Paperittomat mäyrikset vääristää myös tarinoita. Paperiton koira ei ole mahdollisimman terveen mäykyn jälkeläinen, eikä sillä ole sen enempää näyttely- kuin terveystuloksiakaan takanaan.

Eri karvanlaadut mäykyissä on eri rotuja ja niiden välillä tuntuu olevan kuulopuheiden perusteella isoja eroja. Erillisiä tilastoja eri mäyrisroduista ei kuitenkaan ole haluttu julkaista, koska otanta on liian pieni. Mäyräkoirien selkäsairauksista ei ole vielä mitään kattavaa, ihmistutkimuksiin verrattavaa, tutkimusta. Suomessa ei ole  tilastollisesti merkittäviä tilastoja, joiden perusteella voisi ennustaa selkävaivojen periytyvyyttä.

Eläinlääkäreiltä saatuihin tilastoihin selkävaivoista päätyy välilä myös vääriä diagnooseja. Jos mäyräkoiralla on vaikka jalassa ongelma, eikä se siksi halua juosta, niin helposti epäillään ensin selkävikaa. Annettu diagnoosi selkävaivoista ei aina sisällä röngentutkimuksia. Tutkimukset ovat kalliita, eikä niitä turhanpäiten yleensä tehdäkään. Magneettikuvauksilla saataisiin tarkkaa tietoa nikamien tilasta, mutta se vasta kallista onkin. Sairauskuluvakuutuskaan ei korvaa turhia/liiallisia tutkimuksia.

Ahotorpan Nana, eli Uuva, kävi selkäkuvauksessa syksyllä 2007, tulos K1. Kuvaus tehtiin samalla, kun tarkistettiin, ettei Uuvan haluttomuus kävellä johtunut selästä. Selässä ei näkynyt mitään akuuttia ja syy oireisiin arveltiin olevan lihaskipu jalassa/lavassa. Alle vuoden kuluttua löytyi kuitenkin niin suuri pernakasvain, että se vaikeutti koiran hengitystä ja siitä syystä koira välillä edelleen vain istui puistossa eikä halunnut liikkua.

Aina pitäisi siis tutkia tarkkaan ja sulkea muutkin kuin selkävaivat pois koiran oireillessa. Onneksi huomattiin kuitenkin vaiheessa, jossa voitiin leikata onnistuneesti ja Uuva toipui syöpäleikkauksesta hienosti. Ja eli ilman pernaa vielä 4,5 hyvää vuotta.

Oikeisiin selkädiagnooseihin on erikoistunut Vantaalla toimiva Aisti, jonka hoito- ja leikkaustulokset ovat olleet todella hyviä. Meidän Saharan hengen he pelastivat Tapaninpäivänä 2011, kun se sai vakavan suolitulehduksen naudan polvilumpioista irrottamistaan ruston- ja luunpaloista. Kärvisteli mahakipuja, jotka olisi voinut sekoittaa selkävaivoihin.

Mäyräkoira elää lähes kaksi kertaa kauemmin kuin isokokoiset rodut, mihin voi suhteuttaa sairastumisriskit. Koiraeläimet ei luonnossa elä niin vanhoiksi, joten mäyräkoira ehtii usein saada vanhuuteen liittyviä sairauksia, kuten erilaiset syövät. Saman voi huomata ihmisillä, joiden elinikä on koko ajan kasvanut. Mäyräkoirasta voi kuitenkin saada suht terveen kaverin yli 12 vuodeksi. Mäyräkoirien ikäennätys taitaa olla 17 vuotta. Meillä ei kuitenkaan ole tavoiteltu ikäennätyksiä, vaan koirat on päässeet kivuista kun on tullut aika luopua. Syöpäkipuja on joskus vaikea tunnistaa, mutta yleensä monia muitakin oireita ja muutoksia sairaan koiran käytöksessä näkyy, jos ei sulje silmiään niiltä. Koira elää hetkessä, eikä valita ääneen, mutta kärsii kivuista siinä kuin ihminenkin. Kokemattomuuttaan monet eläinlääkärit valitettavasti suhtautuvat mäyräkoiraan tietyin ennakkoajatuksin, jolloin diagnoosi ei aina ole oikea.



 

:: © Kennel Käpälämäki :: Kuvien suoralinkittäminen ja luvaton kopiointi kielletty ::